Soita nyt!

Kaivinkonetyöt Oulussa – osaavasti pitkällä kokemuksella

Ota yhteyttä

Yli kymmenen vuotta alalla toimineen yrityksemme, SL-Koneurakointi Oy:n, toimipiste sijaitsee Mankilankylässä Siikalatvan kunnassa. Kotipaikkamme lisäksi toimimme Oulussa ja Pohjois-Pohjanmaan alueella sekä Keski-Suomessa. Aikaisemmin metsäurakointiin erikoistunut yrityksemme on saanut nyt uuden nimen, joka kuvastaa nykyisen toimintamme keskittymistä kaivinkoneurakointiin.

Toteutamme monipuoliset kaivinkonetyöt vankalla ammattitaidolla

Toteutamme luotettavasti verkonrakennustöitä sekä käytöstä poistuneiden sähkö- ja telelinjojen purkuja. Myös pienimuotoiset rakennusten purut onnistuvat. Kaapeliurakointi- ja purkutöiden lisäksi toteutamme monipuolisesti muitakin maanrakennus- ja kaivinkonetöitä. Meiltä hoituvat haasteellisetkin viemäröinti- ja jätevesijärjestelmät, kunnallistekniikka sekä teiden pohjatyöt.

Laadukas asiakaspalvelu on yrityksemme ytimessä

Vaalimme laadukkaasti toteutettua palvelua, joka näkyy niin työmme jäljessä kuin tavassamme kohdata asiakkaita. Vuosien varrella olemme palvelleet monenlaisia asiakkaita, aina kunnallissektorin toimijoista yksityishenkilöihin. Palvelemme mielellämme myös sinua – ota yhteyttä ja kysy lisätietoja!

Sähköverkon rakennus

Sähköverkon rakennus

Olemme sähköverkon rakennuksen ammattilaisia. Meiltä saat nopeaa palvelua silloin, kun sitä tarvitset. Palvelemme sekä yksityisiä että yrityksiä.

Rakennamme sähköverkkoon tarvitsemasi infrastruktuurin kustannustehokkaasti ja laadukkaasti. Osaavat työntekijämme hoitavat kaapeliurakat aina turvallisesti ja joutuisasti.

Lue lisää

Maanrakennus

Maanrakennus

Maanrakennusalan työmailla käytössämme on asiaankuuluvat ja tehokkaat työkoneet ja laitteet. Pidämme koneemme aina huollettuina, joten yllätyksiä ei tule ja työskentelemme aikataulussa.

Yksityisellä sektorilla meiltä onnistuvat talojen pohjatyöt ja piha-alueiden kaivutyöt. Osaamisalueisiimme lukeutuvat myös salaojitukset, kunnallistekniikka ja teiden pohjatyöt; sekä uudelleenrakennus että korjaus. Kalustomme on helposti kuljetettavissa koko Pohjois-Pohjanmaan ja Keski-Suomen alueelle.

Katso kuvia työmailtamme

Viemäröinti

Viemäröinti

Kun tarvitset viemäröinnin asiantuntijaa, voit aina kääntyä puoleemme! Varmistamme, että kiinteistösi jätevedet johdetaan kunnalliseen viemäriverkostoon moitteettomasti.

Toteutamme korkealaatuiset viemäröintiratkaisut sekä uusiin että saneerattavin kiinteistöihin. Palvelemme myös teollisuusalan yrityksiä, jotka tarvitsevat uutta tai tehostettua viemäriverkkoa. Mikäli viemäreissä ilmenee tukoksia tai muita ongelmia, hoidamme ne kuntoon pikaisesti. Toimimme myös haja-asutusalueilla. Ota yhteyttä ja pyydä lisätietoja, jos tarvitset palvelujamme!

Lue lisää

Jätevesijärjestelmien rakennus

Jätevesijärjestelmien rakennus

Tehokkaasti toimivat jätevesijärjestelmät ovat oleellisen tärkeä osa niin teollisuuden kuin asuinalueidenkin infrastruktuuria. Väärään paikkaan joutuneet jätevedet voivat saastuttaa pohjavesiä ja talousvesikaivoja aiheuttaen vakavia saniteettiongelmia. Täydellisesti toimivat jätevesijärjestelmät sitä vastoin nostavat kiinteistöjen arvoa ja asumisen viihtyisyyttä.

Me ymmärrämme, miten tärkeästä asiasta on kyse, ja toteutamme ammattitaitoisesti jätevesijärjestelmiä, joihin voit luottaa. Rakennamme ympäristöystävällisiä ratkaisuja, jotka kestävät aikaa ja käyttöä. Toteutamme jätevesijärjestelmät monenlaisiin kohteisiin Oulun alueella, aina kesämökeistä kerrostaloyhtiöihin ja teollisuusalueille.

Jos nykyinen jätevesijärjestelmäsi kaipaa huoltoa tai uudistustöitä, tai jos tarvitset uutta jätevesiratkaisua kiinteistöösi, ota rohkeasti yhteyttä ja kysy lisätietoja – me osaamme auttaa!

Lue lisää

Kotitalousvähennys

Muistathan hyödyntää kotitalousvähennyksen! Monet kodin remonttitöistä ovat vähennyskelpoisia. Ota selvää, minkälaisista kaivinkonetöistä saat vähennystä ja miten paljon.

Ota yhteyttä